Etusivu

Mikä Pyramus on?

Pyramus on oppilaitoksen hallinnointi- ja suunnittelujärjestelmä. Pyramus on suunniteltu projektinhallinnan näkökulmasta: se mahdollistaa toiminnan suunnittelun siten, että opettajia, tiloja ja välineitä voidaan käsitellä resursseina. Talouden suunnittelu voidaan tehdä rinnan pedagogisen suunnittelun kanssa. Pyramuksesta voidaan tehdä raportointia esimerkiksi palkanlaskennan tai tilastoinnin tarpeisin.

Pyramuksen kehittämisen on käynnistänyt Otavan Opisto, jossa ohjelmisto on jo tuotantokäytössä. Kehitystyön motiivi on yksinkertainen: erilaisten koulutusformaattien joustavaan suunnitteluun ei ole olemassa ohjelmistoja. Lisäksi oppilaitosten järjestelmissä ei ole juurikaan huomioitu talousajattelua mikä vaikeuttaa merkittävästi esim. kurssien kannattavuuslaskentaa. Pyramus on jotakin, mitä ei saa valmiina mistään muualta.

Samalla Pyramus on puhdasverinen avoimen lähdekoodin projekti. Haluamme muuttaa maailmaa yksinkertaisella tavalla. Suljettuja ohjelmistoja ostaessa valitaan sopivin, joka valitettavasti tarkoittaa usein samaa kuin vähiten huono tai epäsopiva. Pyramus on suunniteltu alusta alkaen käyttäjäorganisaation näkökulmasta. Koska se on avointa lähdekoodia, sen voi tarvittaessa muokata toisen organisaation näköiseksi. Myös uudet piirteet voidaan kehittää aina kaikkien hyväksi, ilman että niistä tarvitsee jokaisen organisaation maksaa uudelleen toimittajalle. Sen sijaan kulu uudesta piirteestä voidaan jakaa kaikkien piirrettä tarvitsevien organisaatioiden kesken.

Pyramus ei kuitenkaan ole vielä valmis, viimeisen päälle hiottu saati tuotteistettu paketti. Pyramuksen käyttö edellyttää tällä hetkellä itse asentamista. Toivomme, että joukkoon liittyisi myös yrityksiä, jotka tarjoavat Pyramusta SaaS-palveluna. Myös kehittämisestä löytyy ansaintamahdollisuuksia.

Sovelluksen demoversioon voi tutustua osoitteessa https://demo.pyramus.fi

Voit pyytää demotunnukset Jussi Kekkoselta, etunimi.sukunimi@otavanopisto.fi

 

 

2 comments on “Etusivu
  1. Terve!

    Me täällä Valamossa olemme kovinkin kiinnostuneita tutustumaan Pyramus-hankkeeseen ja ohjelmistoon. Opistomme järjestää pelkästään erilaisia lyhytkursseja n. 150 kpl vuodessa. Tämän tyyppinen ohjelmisto voisi olla meille aivan omiaan.

    demo-versio vaatinee käyttäjätunnukset. Kuinka sellaiset saisi, jotta pääsisi tutustumaan lähemmin?

    Terveisin,

    Kimmo Kallinen
    rehtori
    Valamon opisto

  2. Elias Aarnio sanoo:

    Hei!

    Hienoa jos Pyramus kiinnostaa. Sovimme juuri Jussi Kekkosen kanssa, että hän kaivaa teille demotunnukset ja ottaa yhteyttä.

Vastaa käyttäjälle Elias Aarnio Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kategoriat